Muistoja

Tyttö, noin kolmentoista, istuu keittiön suuren pirttipöydän ääressä voidellen jo kuivaksi käynyttä leipää. Hänen miltei musta, ylikasvanut polkkatukkansa hapsottaa pörröisenä joka suuntaan. Hänen vieressään istuu huomattavasti pidempi, hoikkarakenteinen poika, jonka samanväriset hiukset ovat ainakin yhtä pörrössä. Sisarukset, se on helppo kertoa, sitä, kumpi on vanhempi, ei ole yhtä helppoa päätellä. Pöydän ääreen liittyy pitkä mies, jonka silmät ovat hätkähdyttävät. Niiden väri muistuttaa pilvistä taivasta, joka on hetkenä minä hyvänsä puhkeamassa myrskyyn. 

"Blake, miten matikankokeesi meni?" Puhuessaan mies avaa mukanaan tuoman sanomalehden ja katoaa sen taakse. Hän ei huomaa, kuinka poika sävähtää miehen sanoja, kuin epämiellyttävää kosketusta. Pojan sisko katsoo kuitenkin toista hivenen huolissaan, saaden Blaken pudistamaan päätään torjuvasti. 

"Hyvin, sain miltei täydet", tämä vastaa vaimeasti. 

"Hyvä poika", mies vastaa lehtensä takaa mairealla äänensävyllä, joka saa melkein tytönkin sävähtämään. 

"Minä sain sanakokeesta täydet", tyttö aloittaa innoissaan. Hänen sanansa saavat miehen vilkaisemaan tätä kylmästi lehden reunan yli. 

"Kysyikö kukaan sinulta mitään?" 

Tyttö laskee katseensa ja puree huultaan. Ei, kukaan ei ollut kysynyt häneltä mitään.

*

 

"Miksi hän suosii Blakea?!" 

Tytön kiljunta saa edessään seisovan naisen hieromaan silmiään. Hän katsoo tytärtään epätietoisena siitä, mitä hän voisi tälle vastata. Vasta neljätoistavuotias tyttö on piiloutunut liian paksujen rajausten taakse, eikä nainen osaa sanoa, milloin tämä oli viimeksi itkenyt. Ei, noissa silmissä oli kauan kasvanut vain epäoikeudenmukaisuuden synnyttämä viha. Viha maailmaa kohtaan. 

Ulko-oven käyminen säpsähdyttää tytön, mutta tämän silmissä kipunoiva taistelutahto ei sammu, ei tällä kertaa. Hän kääntää uhmakkaan katseensa keittiöön kävelevään mieheen. Miehen ärtymys saa kuitenkin tytön värähtämään ja hetken verran nainen ehtii jo toivoa, että tämä unohtaisi uhmansa. 

"Oliko se sinun äänesi, joka kaikui ulos asti?" 

Tyttö nielaisee ja nyökkää hitaasti. Suurin uhma on poissa, mutta silti hän ei näytä merkkiäkään katumuksesta. 

"Minä en jaksa sinun ainaista ininääsi!" 

Ilman halkoo terävä läpsähdys, kun vahva käsi osuu poskeen sellaisella voimalla, joka kääntää pään väkisinkin ja jättää ihon kirvelemään punaisena. Kyyneleet nousevat tytön silmiin, mutta silti hän nostaa katseensa mieheen. Tällä kertaa se on täynnä uhmaa. 

Mies ei kuitenkaan kiinnitä tyttöön enää huomiota. Hän kääntää raivosta leiskuvat silmänsä naiseen, jonka olemus vaipuu kasaan pelosta. Aika tuntuu pysähtyvän, kun miehen käsi koskettaa naisen poskea kovakouraisesti. 

Silmät pyöreinä tyttö katsoo, kuinka hänen äitinsä pää kääntyy lyönnin voimasta. Kuinka koko tämän olemus kielii siitä, että hän oli osannut odottaa tuota, siitä, ettei tämä ollut ensimmäinen kerta.

*

 

Tyttö makaa sängyssään hiljaa, saamatta unta. Hän kuulee, kuinka huoneen ovi avautuu päästäen hetkeksi haljun valokaistaleen lattialle. Pian ovi kuitenkin sulkeutuu ja tyttö seuraa hämärässä huoneessa kulkevaa veljeään. Tämä kömpii peiton alle ja huoneeseen laskeutuu hiljaisuus. 

Vaimea nyyhkäys. 

Tyttö kurtistaa kulmiaan ja kuuntelee henkeään pidätellen. 

Edellistä voimakkaampi nyyhkäys, jota selvästi yritetään tukahduttaa. 

"Blake?" Tytön hiljainen kuiskaus saa toisen niiskaisemaan, mutta mitään muuta vastausta hän ei saa. Huolissaan veljestään tyttö nousee sängystään ja kävelee huoneen poikki. 

"Saanko tulla?" Sängyssä makaava poika tukahduttaa jälleen nyyhkäisyn, mutta tekee tilaa itseään pienemmälle tytölle. Tämä pujahtaa ketterästi peiton alle ja kietoo kätensä nyyhkyttävän pojan ympärille. Hänen hämmästyksekseen poika painautuu hänen syliinsä. 

"Satuttiko se sinua?" Hiljainen kysymys saa pojan värähtämään ja hetken verran tyttö luulee, ettei toinen suostuisi vastaamaan. Nieleskeltyään hetken, poika kuitenkin nyökkää. 

"Mitä se teki?" Tyttö ei saa kylmää, isäänsä kohdistuvaa vihaa häivytettyä äänestään ja tämän sävy saa pojan vetäytymään hänen sylistään. Tyttö katsoo veljeään anteeksipyytävästi, katsoo noihin sammaleenvihreihin silmiin, jotka kimaltavat kyynelistä. Poika katsoo häntä säikähtäneenä takaisin ja pudistaa sitten torjuvasti päätään. 

Huokaisten tyttö vetää veljensä takaisin luokseen. 

"Anteeksi." 

*

A/N: Yhden tarinapohjaisen roolipelin hahmoa varten kirjoitettuja muistoja.