tiistai 13. lokakuuta 2015

Kolme kertaa kun Remuksen sydän särkyi

(ja Severus sattui paikalle)

”Severus.”

”Remus Lupin. Näytät.. Tavallista rähjäisemmältä.”

”Piruile pois, niin kiroan sinut.”

”Ohhoh, löysit sisäisen kelmisi.”

”Pää kiinni, Severus!”

”Mustasiko sinua risoo?”

”Ei minun Mustani.”

”Se tampio taisi todella tehdä jotakin väärin tällä kertaa.”

”Se tampio loukkasi tunteitani syvästi. Ei sillä, että se sinulle kuuluisi. Mitä se sinua edes liikuttaa?”

”Vihollisen vihollinen on ystävä.”

”Sirius ei ole minun viholliseni...”

”Mutta juuri nyt sinä halveksit häntä. Se on kirjoitettu yltympäri sinun kasvojasi.”

”James on hänelle tärkein. Sirius ei voi olla minun kanssani, koska hän pelkää, että James kavahtaisi häntä, jos saisi tietää.”

”Voi Remus.”

”Olen toissijainen ja -! … Mm, suutelitko sinä juuri minut hiljaiseksi?”

”Haittaako se?”

”… Ei.”

*

”Remus, miten sinä voit?”

”Severus?”

”Tulin, kun kuulin. Pärjäätkö sinä?”

”Rakastamani mies antoi parhaan ystävänsä ilmi pimeyden lordille ja tappoi toisen hyvän ystävänsä sivullisia unohtamatta. Ei, minä en todellakaan pärjää, Severus!”

”Varmasti -”

”Varmasti oli merkkejä ilmassa? Jotain hämärää, joka enteili jotain näin käsittämättömän… Pahaa? Ei, Severus, mitään ei ollut. Ei yhtään ainoaa vihjettä. Olen miettinyt asiat miljoona kertaa -! … Sinun pitää lopettaa tuo, Severus.”

”Se tehoaa joka kerta.”

”Sinä tiedät, miten siinä käy, kun suutelet minut hil-!”

”Niin tiedän.”

*

”Otan osaa.”

”Severus…”

”Menettää rakkaansa kerran on jo raskasta, mutta kahdesti…”

”Minun on vaikea uskoa, että hän on poissa.”

”Tiedän.”

”En tiedä kumpi on pahempaa, tuntea olonsa täydellisen petetyksi vai… Istua täysin onttona, ilman tunteen häivääkään.”

”Tämä väistyy, Remus. Menee ohi. Sen onttouden täyttää suru ja viha, epätoivokin. Se vasta kamalaa onkin.”

”Minä vain oletan, että hän kävelisi huoneeseen minä hetkenä hyvänsä.”

”Ja sinä tulet uneksimaan siitä, näet hänet yhä uudelleen unissasi. Niin kaipaus tekee.”

”Miten sinä selvisit?”

”Minä muutuin kyynisemmäksi.”

”Mm, totta. Olet kyynisempi kuin Sirius oli ollessaan jumissa Kalmanhaanaukiolla.”

”Mutta kyynisyys ei sovi sinulle, Remus. Sinä olet liian… Lempeä muuttuaksesi kauttaaltaan kyyniseksi.”

”Sinäkään et ole kauttaaltaan kyyninen, Severus.”

”Vain harva tietää sen.”


”Minun onnekseni minä tiedän.”

*

A/N: Beta-lukemisesta kiitokset aina niin ihanalle Rinjalle.

tiistai 6. lokakuuta 2015

Pikkutuntien paheita

Sirius istui makuusalissa, sänkynsä reunalla. Hiljaisuuden rikkoivat vain syyssateen rummutus ikkunalasia vasten ja pojan ikätovereiden satunnaiset lakanoiden välissä liikahtelun tuottamat kahinat. Oli satanut miltei aamiaisesta asti, mutta tasainen ropina oli jatkunut pitkälle illallisen jälkeen. Tällä hetkellä sen yleensä rauhoittava ääni oli ajaa unettoman Siriuksen hulluuden partaalle.

Varovaisesti poika nousi sängyltään irvistäen huomaamattaan patjan jousien hiljaiselle narahdukselle. Paljaiden jalkojen askeleet kivilattialla olivat lähes äänettömät Siriuksen suunnatessa parhaan ystävänsä matka-arkulle. Hän kyykistyi arkun eteen ja oli menettää tasapainonsa lyöden polvensa kevyen kolahduksen saattelemana matka-arkun reunaan. Hammastaan purren poika odotti kivun ja huuliltaan pyrkivän kirousryöpyn väistymistä. Ollessaan jälleen itsensä herra Sirius avasi arkun hitaasti, vain sen verran, että hänen kätensä mahtui etsimään tuttua viittaa.

Sormien tavoitettua nesteenä soljuvalta tuntuvan kankaan, Sirius veti viitan kätensä mukana arkusta, antaen ajattelemattomasti kannen kolahtaa kiinni. Lähimmästä sängystä kantautuva kahina ja mutina saivat hänet jähmettymään henkeään pidellen. Hetkeä myöhemmin, oltuaan varma ettei kukaan ollut herännyt, Sirius suoristautui täyteen pituuteensa. Hän heitti viitan hartioilleen kuullen vain hiljaisen, pehmeän, kuin kuiskauksena käyvän kahahduksen.

Seuraavaksi hiljaiset askeleet eivät suinkaan vieneet poikaa oleskeluhuoneen puolelle. Sirius käveli aiempaa varovaisemmin toisen ystävänsä sängyn viereen. Yhä hämmästellen jästimaailman keksintöjä hän napasi mystisen muovirasian jonka kannessa komeili teksti, jossa ei Siriuksen mielestä ollut järjen hiventäkään. Walkman. Rasiaan ohuella muovilangalla kiinnitetyt, pehmustetut korvalaput miltei pääsivät kolahtamaan yöpöydän puiseen pintaan.

Katsottuaan kaiken olevan turvallisesti mukana poika suuntasi hiljaa ulos makuusalista. Ajatuksissaan jo aivan muualla seikkaileva Sirius suuntasi suoraan muotokuva-aukolle jättäen oleskeluhuoneen taakseen. Käytävällä vastaan tuleva hiljaisuus oli läpitunkevampaa pojan suunnatessa vakain askelin tuttuun paikkaan. Nukkuvat muotokuvat mutisivat unissaan, jonkun jopa kuorsatessa, välittämättä sängystään poistuneesta poikalapsesta.


Tutulla ikkunasyvennyksellä Sirius pysähtyi ja hypähti levennykselle istumaan. Drop. Dro-rop. Drop. Dro-ro-ro-rop. Sadepisarat iskivät ikkunaan kuin hakien tahtia, epäonnistuen kerta toisensa jälkeen. Kietoutuen viittaan paremmin Sirius nosti korvalaput korvilleen ja painoi mysteerirasian kyljessä olevaa nuolikuviolla koristeltua nappia, antaen itsensä ajautua jästimusiikin mystiseen maailmaan.

perjantai 2. lokakuuta 2015

Kuolleista palaaminen

Olen ikävä kyllä pitkään elänyt hiljaiseloa tämän blogin suhteen, sillä kirjoittaminen on päässyt jäämään. Nyt olen kuitenkin tehnyt paluun mm. Finfanfunin puolelle, joten ainakin Harry Potter fandomilla tekstiä tulee ilmestymään, toivottavasti myös muuta.