Aamu

Huoneessa on hiljaista. Sirot sormet kiertävät kehää vaalealla rintakehällä, joka nousee pinnallisen hengityksen tahtiin. Myötäpäivään, pientä ympyrää, kunnes liike pysähtyy. Käsi lasketaan löysässä nyrkissä rintakehälle ja hiljaisuuden rikkoo raskas tuhahdus.
Kädet hapuilevat yöpöydän pintaa ja löytävät tupakka-askin. Askista kaivetaan ensin yksi savuke, joka nostetaan kapeille huulille. Luodaan kysyvä katse ja askia ojennetaan. Askista häviää toinen savuke, tällä kertaa punatuille, täyteläisille huulille. Savukeaski vaihtuu sytyttimeen, jolla sytytetään ensin omilla huulilla oleva tupakka ja vasta sitten toisen.
Kapeiden huulien välistä karkaa hieman savua. Toinen keskittyy tunteeseen, joka syntyy veren nikotiinipitoisuuden noustessa. Ajatukset harhailevat viime yöhön, edelliseen iltaan ja huomiseen, kun sänky olisi taas jonkun muun. Väittävät huoraksi.
Hiljaisuus tuntuu kireältä, ei kosketusta, ei helliä kuiskauksia, vain kylmyys ja korkean huoneen autio tunnelma. Värähdys. Miksi kenenkään pitäisi sitä kestää, jos ei halunnut. Vaaleat hiukset laskeutuvat silmille kun käsi nousee ojentamaan rahaa. Vihertävät silmät laajenevat ja koko keho epäröi ennen kuin osaa ottaa vastaan. Aivan liikaa ylimääräistä.
Vaatteita lattialla, lakanat sekaisin. Se vähän mitä illasta jäi aamuun. Rahat kulkeutuvat salakavalasti rintaliiveihin ja vaatteet lattialta katoavat. Kuuluu vain kevyt narahdus kun ovi sulkeutuu. Savuke jää sauhuamaan tuhkakupin reunalle ja hetken kaikki on kuten ennen.