Lapsen leikki

Tyttö seisoi luokan edessä katsellen oppilaita enemmän tutkivana kuin uteliaana. Nainen hänen vierellään esitteli hänet ja vuorollaan jokainen oppilas nousi seisomaan sanoakseen nimensä. Tyttö hymyili, ei lapsen kiintymystä osoittavaa hymyä, vaan tutkivaa, kokeilevaa hymyä, kuin hän ei olisi aivan varma miten hymyiltiin. Pari eturivissä istuvaa tyttöä katsoi uutta oppilasta vieroksuen.

Tyttö näpersi hiuksiaan samalla tavalla kuin oli nähnyt epävarmojen tyttöjen tekevän. Hän hymyili vienosti vieressään istuvalle, silmälasipäiselle pojalle, joka katsoi häntä hetken miettivän näköisenä. Poika siirsi katseensa tytön edessä olevaan aukinaiseen kirjaan ja alkoi selostaa tytöltä keskenjäänyttä tehtävää. Tyttö kiitti hiljaisella äänellä, merkitsi vastauksen kirjaansa ja jäi tuijottamaan seuraavaa tehtävää kuin pohtien. Hän huokaisi liioitellun raskaasti saaden pojan huomion itselleen. Ja taas poika alkoi selittää.

”Tuletko leikkimään?”
Kysymys herpaannutti tytön huomion ohikiitävästä pörriäisestä ja hän käänsi tyynen veden väriset silmänsä itseään hieman lyhyempään tyttöön, joka väisti katsetta nopeasti. Olkiaan kohauttaen tyttö lähti luokkatoverinsa perässä kohti pihan reunassa sijaitsevaa harvapuista metsikköä.
”Me leikitään kotia, kuka haluat olla?”
Jälleen tyttö kohautti hartioitaan, mutta vastasi melkein saman tien:
”Tohtori.”
Muut tytöt katsoivat uutta tulokasta pitkään, mutta kohauttivat lopulta hyväksyvästi olkapäitään. Ainoa tytöistä, joka oli uskaltanut puhua, kysyi vielä hänen nimeään leikissä.
”Lecter.”

Tyttö istui hiljaa kallion päällä ja katseli kädessään olevaa veritahraa. Se ei ollut suuri, mutta se oli siinä. Toiset tytöt olivat lähteneet itkien pois kun joukkion suulaimmalle tytölle oli tullut haava silmäkulmaan.
”Vahinko.”
Hymähtäen tyttö nousi ja veti hanskan käteensä. Hän ehtisi pestä kätensä myöhemminkin.