Kirjoitetut muistot

Olen aina tuntenut tarvetta olla huolehtiva isosisko – tuki ja turva myrskyisessä maailmassa, tärkeä jollekin aivan erityisellä tavalla – mutten ole saanut siihen tilaisuutta. Olen kaivannut sitä erityistä läheisyyttä johonkin ihmiseen, jonka voisi vain piristykseksi kaapata lämpimään halaukseen. Tarvinnut ihmistä, jonka seurassa voin vain olla heikko, vahva, väsynyt, iloinen, surullinen, olla kaikkea sitä yhtä aikaan ja erikseen.
Kirjoitan nämä sanat sinulle, muistoiksi meille asioista, jotka olisivat voineet tapahtua. Kiitokseksi siitä, että löysit minut.

 

Muistan miltä tuntui, kun kiersit pienet kätesi ympärilleni ja katsoit minua vetisillä silmilläsi. Kuinka pyyhkäisin kömpelöllä liikkeellä raidat poskiltasi ennen kuin suljin sinut lämpimään, lohtua tuovaan halaukseen. Miten hartiasi kohoilivat pienten nyyhkäysten saattelemana. Vuosien varrella se tunne ei muuttunut, vaikka sinä kasvoit ja minä kasvoin.
Kätesi tuntuivat aina samoilta kun hait surullisena turvapaikkaa sylistäni. Joka kerta tunsin ne pienet kädet, jotka muistin vuosien takaa ja näin ne viattomat silmät. Minun silmissäni olit aina pikkusisko.
Kasvoit vuosien saatossa minua inan pidemmäksi, mutta silti kohtelin sinua aina, kuin olisit edelleen lapsi. Ja sinä olitkin, minulle. Pörrötin hiuksiasi ja kaappasin sinut halaukseen. Sinä nauroit ja se nauru oli kaikki kaikessa. Kuin pienet keijut olisivat helistäneet tiukujaan sinun nauraessasi. Naurusi ulottui aina silmiisi asti ja sait käännettyä minunkin suupieleni ylöspäin pelkällä hymyllä. Olit kuin auringon pilkahdus keskellä sateista päivää.

Eräänä iltana, kun olit ehkä kuuden vanha ja nukuimme vielä samassa huoneessa, muistan sinun heränneen yhtäkkiä. Muistan itkuisen kuiskauksesi ja ne lakanat, jotka olivat sängyssäsi silloin kun kapusin sinne. Vaaleansiniset, hieman karkeat nallelakanat. Muistan oman raidallisen yöpaitani, jonka hiha kastui säikähdyksenkyyneliisi. Olit nähnyt pahaa unta, etkä halunnut olla yksin, joten kömmin viereesi ja kiedoin käteni lohduttavasti ympärillesi. Lupasin suojella sinua kaikelta.

Ensimmäisenä koulupäivänäsi kävelimme yhdessä kouluun. Olin jo viidennellä ja luokkamme olivat kaukana toisistaan, joten olin vähän huolestunut sinusta. Jouduin aivan liian kauas, enkä voinut huolehtia sinusta kunnolla. Sinun päiväsi meni kuitenkin hyvin – ja saattaa olla, että tunsin pientä katkeruutta, kun sinä et ollutkaan enää pelkästään minun suojeluksessani. Opettajasi piti koko luokasta hyvää huolta, sitä ei käy kiistäminen. Kotimatkalla selitit minulle mitä kaikkea olitte tehneet ja keneen kaikkiin tutustuit. Ja minä kuuntelin hymyillen ja katselin sädehtiviä silmiäsi. 

Kun aloitit yläasteen, olin jo toista vuotta lukiossa, eikä koulu enää kuulunut yhteiseen päiväämme. Emme olleet yli vuoteen kulkeneet samaa matkaa kouluun, lukion ollessa eri suunnassa ala- ja yläasteen kanssa. Tutustuit uusiin ihmisiin ja sait enemmän ystäviä. Minä kokosin itselleni kolmen hengen ystäväjoukkion lukiosta, kun taas sinä tunsit lähes kaikki omasta koulustasi. Oli päiviä kun olisin kaivannut sinua piristämään päivääni koulun käytäville, mutta se aika oli ohitse. 

Siltikään meitä ei olisi voinut erottaa. Tahdon kiittää kaikesta menneestä, tulevasta, olevasta ja olemattomasta minkä olen kokenut tai ainakin olisin voinut kokea kanssasi. 

Älä katoa.

*

A/N: Rinjalle, rakkaudella. ♥